Ah, halloweenin jälkeinen väsymys.
Vaikka kyse olikin lasten bileistä ja alkoholia en ole nauttinut tippaakaan halloweenina enkä sen jälkeisinä päivinä, enkä sitä edeltävinä päivinä tai edes viikkoina pitkiin aikoihin, oli silti aamulla krapula.
Siis sunnuntaina.
Ja nyt järkyttävä väsymys jatkuu ja jatkuu ja lösö laiska sohvaperuna olo. Siksi en ole pariin päivään päivitellyt blogiakaan. Ei ole ollut mitään kerrottavaa. Ellei joku olisi halunnut kuulla kuinka hauskaa onkaan maata sohvan pohjalla, mitä sieltä näkyy ja kuinka pitkään olisin jaksanut nukkua sinä ja sinä päivänä.
Ja syytän tästä kaikesta sokeria!
Ja rankkaaa juhlimista!
Mutta ennen kaikkea sokeria. Kaksi kuukautta sokerittomalla ruokavaliolla, teki minusta pirteän, superjaksavan joka oli pitkäpinnaisempi ja iloisempi äiti. Reippaampi kotihommissa myös.
Nyt kun Halloween juhlissa tuli syötyä aika monta annosta makaronia ja aika monta palaa kakkua ja monen monta muffinssia, ei sokerittomuudesta ollut tietokaan. Tämän lisäksi vesi unohtui täysin.
Mätin itseni täyteen herkkuja ja vielä seuraavanakin päivänä ja sitä seuraavana.
Ollaan siis jo maanantaissa! "Hyvänen aika!", ajattelin, "Nyt nainen jotain rajaa!".
Sitten söin ison annoksen jäätelöä ja ajattelin, että yhden päivän sijaan kolmeksi rötväyspäiväksi venynyt mässäily saa luvan riittää. Nyt palataan ruotuun!
Helppoa se ei ole, koska sokerin makuun pääsee vaikka sekuntissa, mutta siitä eroon ei pääse koskaan.
Olen sokeristi = sokeriholisti. Taidan olla myös suolisti = suolaholisti.
Puntarissa en uskalla edes käydä.
Katsotaan parin päivän päästä sitten...
Sen sijaan uskaltauduin kahvakuulaan eilen.
Kiva illalla pimeässä märässä ulkona kuulailla.
Tunsin itseni taas kerran aivan norsuksi posliinikaupassa. Tai pikemminkin virtahevolta aerobic-tunnilla.
Tämän tunteen takia VIHASIN yläasteen liikuntatunteja.
Vaikkakin olin hoikka nuorena, olen silti aina ollut kookas, ainakin ikäisiini verrattuna peruskoulussa.
Ja naiseksi. Ja yläasteella jos et ollut siro, etkä luiseva, etkä sulava liikkeinen ja muistuttanut askelluksessa kissaa, olit sotanorsu. Tai vähintäänkin epäsuosittu.
Ja ne sulavaliikkeiset ja liikunnassa parhaimmistoa edustavat tytöt saivat aina valita joukkuetoverinsa.
Ja guess kuka oli viimeisenä valittujen joukossa. En aina ollut viimeinen, usein olin toiseksi viimeinen.
Voi sitä raukkaa joka viimeiseksi valitaan.
Yläasteen liikuntatunnit eivät olleet itsetuntoa nostattavia.
Pahimmillaan ne liikuntatunnit ovat voineet vaikuttaa jonkun nuoren kasvavan naisen itsetuntoon murskaavalla tavalla.
Koska koin liikuntatunnit vastenmielisinä, enkä suinkaan kannustavina, pyrin välttelemään liikuntaan osallistumista. Minulla ei ollut ikinä liikuntavaatteita, harvoin edes vaivauduin pukuhuoneeseen, ikinä en suihkuun vaikka liikuntatunti olisi ollut keskellä päivää.
Me olimme röökillä, usein jos opettaja ei nähnyt. Se oli vaihtoehto sille, että olisi tuntenut huonommuutta epäonnistumisissa liikunnassa. Tunsin onnistumista röökaamisessa!
Kuinka ihanan fiksua.
...mutta kahvakuulaan. Nyt vaikka tunsin olevani hippo aerobicissa, olin silti hyvällä mielellä. Osasin nauraa itselleni, eikä kukaan muu nauranut minulle, ainakaan pahalla. Tai sitten en ollut huomaavinani sitä.
Ehkä muut keskittyivät omaan suoritukseensa enemmän kuin siihen miltä minä saattaisin näyttää.
Ihmiset olisivat kuolleet sukupuuttoon mikäli teini-ikä olisi aikuisiän paikalla. Tai joillakinhan se jää päälle. Onneksi kuitenkin suurin osa ihmisistä edes joissain asioissa viisastuvat, kun ylittävät teini-ikäisyyden.
Edelleen väsyttää. Aamut ovat olleet takkuisia viikonlopun jälkeen ja päivälläkin hereillä oleminen on tuskaa.
Onko pakko syödä herkkuja jos ei halua? Kuinka niistä voi kieltäytyä jos on juhlat?
Aikaisemmin en malttanut odottaa joulua, nyt pelkään sen tuloa!
Jouluna kuuluu syödä suklaata. Jouluna kuuluu syödä taatelikakkua ja jouluun kuuluu ihana juustokakku. Jouluun kuuluu luumurahka ja jouluna kuuluu kaataa suoraan suuhun sokeria purkista. Siirappia, hunajaa...
Ääh, nyt taitaa vain puhua se nälkäinen sokeripeikko minussa joka sai voimia huuteluunsa viikonlopusta.
Kirveet esiin! Syön jouluna pari palaa kinkkua ja thats it! AS IF! Yritän kuitenkin.
Nyt loppuvuosi on niin täynnä tohinaa ja jännittäviä tapahtumia täynnä, että sokeripeikko varmasti yrittää iskeä kyntensä kiinni mun pehvaan. Katsotaan vuoden lopulla kuinka mun on käynyt.
Jokaiselle viikonlopulle on jotakin ja välillä vähän viikollekkin.
Kaikkea jännittävää ja ihanaa.
Ai niin ja herkuttelusta meni maha sekaisin ja oksetti!
Järkyttävää, luulen että olin pari päivää sokeri humalassa ja sitten tuli sokerista krapula.
Nyt vaatteiden tuunauksen kimppuun kun vauva toivottavasti vielä pari minutia nukkuu ;)
Pus
Fanny
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti