Olen ollut kipeänä ja niin on lapsetkin. Vaikka kukaan ei ole kärsinyt kuumeesta, on puolikuntoisuus silti rankkaa. Ja varsinkin jos on itse kipeä lasten kanssa samaan aikaan. Tarvisi itse unta paljon ja pinna on kireällä ja niin on lapsillakin. Ja lapsetkin tarvitsisivat unta, mutta vauva ei tukkoisuuden takia yöllä kovin hyvin nuku. On se hapenpuute vaan sellaista...
Myös kaksi peräkkäistä viikonloppua armotonta mässäämistä, ovat väsyttäneet.
Ja tehneet huonon fyysisen olon. Ja ehkä vaikuttanut henkiseenkin oloon negatiivisesti.
Noin kaksi viikkoa taas on ollut positiivinen elämäntapa koetuksella.
Jostakin syystä se kamala mörkö, joka on kiusannut minua koko elämäni, on nostanut päätään.
Sen ilkiön yleisimpiä huudahduksia minulle on: "Olet ruma ja huono ihminen!", "Sinusta ei kukaan välitä!", "Kaikki halveksivat sinua!", "Et kelpaa kenellekkään!" ja "Olet epäonnistunut ihminen!".
Aika ilkeää, eikö? Olen niin kyllästynyt kuuntelemaan sitä hirviötä. Olen kyllästynyt olemaan kiusattavana, olen kyllästynyt tuntemaan oloni huonoksi ja tuntemaan syyllisyyttä.
Olen kyllästynyt olemaan toisen pilkan kohteena. Harmi vain, että se mörkö asustelee minussa.
Sitäpäs kun ei kovin helposti saa hengiltä. Se on kivasti kerännyt voimia ja imenyt negatiivisten ihmisten negatiivisen energian itseensä ja käyttää sitä voimaa ja porskuttaa elämäniloisena valloillaan. Välillä väsyttää taistella sitä typerystä vastaan. Enkö minäkin nyt vaan voisi olla ihan tarpeeksi hyvä juuri tälläisenään? Miksi minä en kelpaa itselleni?
Tänään paha olo huipentui siihen, että sain eräältä henkilöltä negatiivista palautetta liittyen tatuointeihin. Viesti oli selvä, tatuoinneissa ei ole mitään järjen häivää, eikä hän hyväksy niitä ollenkaan, eikä minun pitäisi tatuoida ketään koskaan.
Toisaalta tällä asialla ei ole minulle merkitystä. Jokainen saa ajatella ja omata minkälaisia vakaumuksia haluaa. Asia kuitenkin silti harmittaa, varsinkin jos se huonontaa ihmisarvoani. Eikä asiaa auta, että tätä henkilö en voi blokata kokonaan elämästäni pois. Haluaisin kuitenkin, että ihmiset hyväksyisivät minut sellaisena kuin olen.
Ja mieltäni pahoittaa jos jonkun mielestä kauniit kuvat ihossani tekevät minusta jonkun mielestä huonomman ihmisen. Tosin tatuointeja tehdessäni olen ollut hyvin tietoinen siitä, että jotkut ihmiset eivät niitä hyväksy. Mutta, että joku ihminen lähipiirissäni ja sellainen jonka kanssa joudun olemaan tekemisissä. Minä nyt kun en sen kummallisempi ihminen ole kuin kukaan muukaan jolla ei ole tatuointeja. Haluan vain koristella itseäni. Ihan samalla tavalla kuin jotkut haluavat meikata itsensä joka päivä tai jotkut haluavat pitää koruja. ...tai värjätä tukkaa.. tai ottaa lävistyksiä... tai lakata kyntensä... Minun "korujani" vain ei saa pois.
No se siitä. Olen nyt tällä hetkellä vähän liian herkkis.
Ota nainen itseäsi niskasta kiinni!!!
Monen tunnin kollotus helpotti jo onneksi pahimman harmin ja pettymyksen päältä pois.
Olen kuitenkin viikonloppuna tehnyt upeita tatuointeja. Itselleni tein rintaan peilin kautta.
Ensimmäistä kertaa tein peilin kautta ja voin kertoa, että olipahan vaikeaa. Ja uskoa oli koetuksella, että tuleekohan valmista. Tälläinen kuitenkin oli lopputulos.
 |
| Ihanan huono kuva, mutta käsitätte idean... |
Jotka pitävät jalkani maassa ja ovat ankkurini elämään.
Tämä ei kyllä jää tähän. Lisää on tiedossa. Taidan vaan pitää taas vuoden taukoa, sen verran oli vaikeaa ;) Ja kevyempi kone on jatkossa pakollinen.
Aamulla selkäsärky meinasi jättää minut sänkyyn. Huono asento monen tunnin tatuoimisen aikana verotti osansa. Onneksi selkä parani kun nappasin vahvan särkylääkkeen. Sen lisäksi ranne huutaa apua, koska tatuointikoneeni on niin painava, että hyvä ergonomia on kaukana tästä hommasta.
Puolitoista vuotta noin, oli taukoa tästä rakkaasta harrastuksesta. Syystä, että minä ja tekniset laitteet eivät tulla toimeen. Tekniikka pitää minua tyhmänä ja sitä minä kyllä olenkin mitä teknisiin laitteisiin tulee ;) Mutta sain vähän älliä ja opetusta ja rutkasti itseluottamusta erään ihanan naisen ansiosta <3
Viime viikonloppuna olin jännittävässä tilanteessa. Olin kalenterikuvauksissa poseeraamassa vanhan kauniin moottoripyörän kanssa marraskuun tyttönä. Harmi vain, että kalenteria ei julkaistakkaan.
Tosin voin olla tyytyväinen, sillä kuva ei ollut minusta kovin edustava.
Mutta kokemuksena ihana ja voimaannuttava.
Kamerasta tuli mieleen. Sain järjestelmäkameran lainaksi. Hui!
Nyt pääsen opettelemaan ja testailemaan kuvauksen saloja. Olen haaveillut sellaisesta kauan.
Muutaman otoksen kävin nappaamassa jo tämän illan kuutamosta, mutta vielä en keksinyt miten kuuta kuvataan ;) Haukkasin ehkä aluksi liian ison palan sillä luulen, että kuu ei ole helpoin kuvattava. Valotus asioiden takia. Eikä ne valotus asiatkaan ihan vielä avautuneet ;)
Kuten mainitsin, minä ja tekniset vempaimet ei tulla toimeen.
Sain tänään aivan ihanan miesten 60-luvun kauluspaidan. Kuullostaa ehkä kamalalta, mutta todellisuus oli jotain aivan upeaa. Ja väriltään paita oli tumma mutta kirkas vihreä. Sellainen väri joka sopii minulle. Ah mikä aarre. <3
No jaa, sellaista marinaa tällä kertaa.
Lupaan, että ensi kerralla kun kirjoitan, uhkun iloa ja onnea <3
Pus
Fanny
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti